Kaverin kuuma mutsi

Olin hädin tuskin täysi-ikäinen, kun ensimmäisen kerran sain seksiä aikuisen naisen kanssa. Tämä tapahtui kultaisella 80-luvulla. Kyseessä on tositarina, jonka muisteleminen saa ainakin omat halut heräämään yhä uudelleen ja uudelleen.

Päätin eräänä kauniina, mutta hyvin viileänä keväisenä päivänä lähteä käymään parhaan kaverini luona. Hyppäsin fillarin selkään ja poljin vihellellen halki kaupungin. Matkalla mietin, että mahtaisiko kaverini edes olla kotona koska kesälomat olivat juuri alkaneet. Tuohon aikaan kännyköistä ei tiedetty vielä mitään.

Pyöräillessäni kotikaupunkini halki ajattelin Maisaa, kaverini äitiä. Olin usein ennenkin ajatellut hänen uhkeita muotojaan. Hän ei muistuttanut aliravittua mallityttöä, vaan oli aikuinen, kypsä ja yllättävänkin muodokas nainen. Hymyilin itselleni ja yhtä äkkiä tajusin, että Maisa saattaisi olla yksin kotona. Pelkkä ajatuskin kuristi kurkkuani. Jätin pyöräni kerrostalon pihan pyörätelineeseen, nyökkäsin hyvätpäivät vastaantulleelle naapurille ja kipaisin rappukäytävään.

Hurautin hissillä neljänteen kerrokseen ja rimputin kaverin asunnon ovikelloa. Sisältä kuului imurin hurina. Pulssini kohosi hieman, kun äkkäsin että ainakin Maisa olisi kotona. Ja mahdollisesti vieläpä yksin. Imurin ääni vaimeni ja kohta ovi aukeni.
– Ai, hei Tommi, tule toki sisään. Olin juuri siivoamassa, sanoi Maisa yllättyneenä.
– Ookoo, tuhahdin astuessani kynnyksen yli ja kysäisin samantien: – Onko Ville kotona?
– Ei, hän tulee vasta illalla. On lähtenyt käymään Veksan kanssa mökillä. Mutta käy toki tuohon sohvalle hetkeksi aikaa, kun kerran tänne asti olet tullut. Imuroin maton loppuun!

Istahdin alas ja ihmettelin miksi olin kuitenkin tullut kutsutuksi sisään. Imuri alkoi jälleen huutamaan. Toisaalta olimme perhetuttuja Villen perheen, Veksan ja Maisan, kanssa. Vanhempamme olivat vierailleet useampaan kertaa päikseen toistensa luona kylässä. Ehkä Maisa haluaisi vain kuulla perheeni kuulumisia. Välillä hän kysyikin jotain heistä imurin äänen yli, imuroidessaan ja siirrellessään samalla kevyttä olkkarin pöytää.

Huomioni kiinnittyi kohta siihen, kuinka Maisa imuroi pitkään yhtä ja samaa aluetta matosta. Katselin äimistyneenä hänen uhkeaa takapuoltaan. Olinhan unelmoinut siitä monesti. Nyt olin kuitenkin aivan lähietäisyydellä, vieläpä toisen pyllistäessä reippaasti minuun päin. Pulssini hakkasi varmaan kahtasataa, enkä todellakaan tiennyt, tarkoittiko Maisa tuolla eleellään mitään.

Nuorena ja kokemattomana kuvittelin hänen suuttuvan jos kävisin kähmimään. Kilttinä poikana pelkäsin kuitenkin eniten sitä, että hän kertoisi asiasta vanhemmilleni. Riskinotto kannatti silti, vaikka näin myöhemmällä iällä ymmärrän, että kyseessä oli vain kypsän naisen tapa vietellä nuori mies.

Katselin kiihkon vallassa suhteettoman leveää, tiukkoihin lämpöhaalareihin verhoutunutta takapuolta. Se keinui imuroinnin tahtiin silmieni korkeudella, vain muutaman metrin etäisyydellä minusta. Mietin todellakin, että uskaltaisinko tehdä aloitteen. Päätin koittaa kepillä jäätä. Pölynimuri humisi peittäen alleen sohvan narahduksen, kun nousin siltä ylös. Vielä Maisan taakse hiipiessäni epäröin ja emmin. Tiesin kuitenkin katuvani tilaisuuden missaamista lopun ikääni, ellen en nyt toimisi.

Sanaakaan sanomatta hiivin Maisan takapuolelle ja laskin käteni hänen kupeilleen. Painoin housuissa äärimmäisen kovaksi jäykistyneen penikseni hänen leveää takapuolta vasten. Maisan liike pysähtyi ja hän jähmettyi paikoilleen muutamaksi sekunniksi. Nyt myöhemmällä iällä ymmärrän hänen omasta puolestaan puntaroineen, että torjuako minut sittenkin vai pettääkö miestään nuoren pojan kanssa. Sitten hän siirsi kätensä pölynimurin päälle ja sammutti sen. Tuli aivan hiljaista.

Painoin laukeamispisteessä verkkareissa seisovaa kaluani hieman kovemmin Maisan takapuolta vaten. Samalla minua pelotti, koska en vieläkään tiennyt kuinka hän reagoisi. Pehmeä, leveä ja täyteläinen takapuoli tuntui lämpimältä, vaikka paksut vaatekerrokset vaimensivat enimmät tuntemukset. Nuoren miehen mielikuvitus sai takapuolen lämmön ja paineen tuntumaan kuitenkin kuin yhdynnältä. Maisa liikahti hieman ja vastasi työntämällä takapuoltaan minua kohti. Tunsin kuinka oma kaluni oli valuttanut verkkareiden alla olevat alkkarit märiksi. Sitten Maisa sanoi:
– Mennään sohvalle..

Hän katsoi minua vakavin katsein ja jatkoi hiljaa: – Käy istumaan.. Tein työtä käskettyä.

Istuin takaisin sohvalle hänen eteensä. Kaluni oli muodostanut korkean teltan verkkareiden etumukselle. Kun nyt katsoin housujani, niin huomasin että olin tullut kiimatipoista läpimäräksi. Kolikon kokoisen märän fläkin saattoi helposti havaita teltaksi kohonneen housun etumuksen korkeimmalla kohdalla. Maisa siveli sitä etusormellaan. Haistoin hänen tukkansa ja deodorantin tuoksun, kun hän kumartui tutkimaan sitä tarkemmin. Hän otti sormensa pois etumustaltani ja näin kuinka pitkä limanoro roikkui hänen sormen ja housun etumuksen välillä. Maisan sormenpäät olivat kostuneet omasta kiimalimastani.

Sitten tapahtui se mitä olin jo toivonutkin; Maisa pyyti minua nostamaan peppuani ylös. Hän tarttui verkkareihini vyötärön kohdalta ja vetäisi ne alas yhdessä alushousujen kanssa. Kaluni ponnahti seisomaan jäykkänä ja värisevänä. Hämmästyin itsekin kuinka suurelta se näytti paksujen suonien kiemurrellessa sen pinnalla. Esinahkani oli vetäytynyt puolittain taakse paljastaen kiiltävän terskanpään.

Koko terska ja puolet varresta muutenkin olivat yltäpäältä oman kiimalimani peitossa. Maisa tarttui kulliini etusormellaan ja peukalollaan ja veti sitten eskarin aivan taakse, kiduttavan hitaasti. Tahtomattani suustani pääsi syvä huokaus, tärisin ja tunsin orgasmin tulevan sillä samalla sekunnilla. Maisa piteli vielä kiinni kullistani, katsoi minuun ja totesi sitten matalalla kypsän naisen äänellään:
– Älä laukea ihan vielä… Sitten hän hymyili leveästi ja vetäytyi minusta irti.

Ehdin jo säikähtää että loppuisiko tämä lysti tähän. Maisa kuitenkin näpräsi selin minuun housujensa vetskarin auki. Kohta housut putosivat nilkkoihin ja hän potkaisi ne sitten syrjempään. Katseeni oli nauliutunut hänen valkeisiin pikkuhousuihin, jotka reilusti peittivät hänen uhkean takapuolensa. Sitten Maisa astui pari askelta taaksepäin, PYLLISTI ja alkoi hiljaa vetämään pikkuhousujaan alas. Katselin vuorotellen kyrpääni, jonka vartta pitkin valui paksu kiimalimanoro, sekä vuoroin pikkuhousuista kiduttavan hitaasti esiin paljastuvaa aikuisen naisen leveää takapuolta. Lopulta Maisa vetäisi pikkuhousunsa kokonaan alas. Tuijotin edessäni pullottavia suuria ja todella paksuja häpyhuulia aivan kipsissä, en ollut nänhyt sellaisia edes pornolehdissä.

Maisa tiesi tämän tekevän minuun vaikutuksen, sillä hän pyllisti vieläkin syvempään ja notkisti hieman selkäänsä, jolloin häpy pullistui esiin vieläkin kiihottavampana ja turpeampana. Sitten Maisa peruutti pari askelta ja levitti jalkojaan. Hän seisoi selin minuun päin. Tunsin kiihottuneen naisen tuoksun ja meinasin menettää tajuntani siihen paikkaan. Päässäni takoi vain yksi asia
– Haluan sisään, haluan päästä sisään…

Maisa levitti jalkojaan ja horjahti kevyesti. Sitten hän tarttui pakaroihinsa ja levitti niitä. Edessäni aukeni ihana näky; tummanpuhuvat, valtavan paksut ja pulleat häpyhuulet reunustivat sykkyräisinä punaista emättimen aukkoa, joka oli lähes kokonaan vaalean vuodon peitossa. Sitten Maisa koukisti polviaan, tarttui kulliini ja istui syliini. Kaluni liukui samantien aivan pohjaan asti. Sieraimiini tulvahti kiimaisen naisen tuoksu. Maisa istui sylissäni hiljaa, olin juurta myöten hänen sisässään. Sitten hän nousi vähän ylemmäs ja istahi taas syliini. Perseposket painoivat kiveksiäni ihanasti. Hän keinutti takapuoltaan sivuttain ja sanoi naurahtaen:
– Menipä se helposti sisään, mutta ei ihmekään kun on niin paljon pienempi kuin ukkoni oma,

Äärimmilleni kiihottuneena ajattelin että minkälainen jööti miehellänsä oikein mahtaakaan olla. Katsoin kuinka leveä perse edessäni nousi taas ja paljasti vaalean nesteen peittämän kalun varren. Tunsin kiiman tuoksun ja kaluani ympäröivän ihanan liukkaan ja lämpimän, kypsän naisen vaginan. Kiidin kohti orgasmia raketin lailla. Aloin työntelemään Maisan liikkeitä vastaan. Hän ynähti matalalla äänellä ja puristeli minua hellästi naisellisilla lihaksillaan. Kumarruin eteenpäin, ujtin käteni Maisan paidan alle ja tavoitin liivien verhoamat suuret ja raskaat rinnat. Olin monesti miettinyt miltä ne mahtaisivatkaan näyttää paljaina.

Maisa keskeytti liikkumisensa hetkeksi, vetäisi paitansa kokonaan pois ja avasi rintaliiviensä hakasen. Olin edelleen hänen sisällään. Maisa käänsi ylävartaloaan puolittain minuun päin, mutta tiivis asentomme esti enemmän liikkumisen. Kuitenkin saatoin nähdä vilaukselta hänen uskomattoman laajat nännipihat. Tartuin aikuisen naisen rintoihin ensimmäistä kertaa elämässäni sitten vauvaiän.

Miten lämpimiltä, raskailta ja pehmeiltä ne tuntuivatkaan. Mielessäni olin kuvitellut miltä tuntuisi puristella Maisan rintoja ja kannatella niitä käsissä, mutta todellisuus vei kyllä kuvitelmistakin voiton; tunne oli paljon vahvempi kuin olisin voinut uskoakaan.

Ehdin vielä katsoa Maissan takapuolta ja nähdä pikkareiden jättämät painaumat hänen ihossaan ennen orgasmin tuloa. Maisan aavistaessa mitä tuleman piti, hän vei toisen kätensä alapäähänsä. Muistan kuinka olin hieman hämmästynyt ymmärtäessäni hänen hierovan klitoristaan. Välillä terävät kynnet sohaisivat äärimmäisen pulleita kivespussejani, mutta tavallaan se vain lisäsi kiihottuneisuuttani. Maisan käsi työskenteli vilkkaasti. Kohta Maisa nakkasi päänsä lähestyvän oman orgasmin pakottamana taaksepäin ja sain tummat hiukset kasvoilleni. Haistoin niiden tuoksun ja kuulin Maisan vaikeroivan täyteläisellä äänellään:
– Anna tulla sisään poika. Työnnä pikku pippeli syvälle ja anna tulla…

Sitten koin elämäni yhden voimakkaimmista ja ikimuistettavimmista orgasmeista. Vähän ennen ensimmäistän ruiskaisua kaikki liike pysähtyi, myös Maisan. Tunsin kuinka kuti lähti liikkeelle, ikäänkuin syvältä kumpuavan aivastuksen lailla. Minusta tuntui että kaluni halkeaisi paineeseen.Se seisoi niin kovana, etten itsekään voinut ymmärtääkään. Minua melkein hävetti kalun yliponteva seisominen.

Maisa kuitenkin urahti matalalla äänellään mielihhyvästä ja minä tulin samantien; ensimmäinen vahva sykäys lennätti valtavan lastin lämmintä spermaa hänen sisuksiinsa. Sitä seuraavat nopeammat purskahdukset valuttivat kukin kerrallaan lisää nuoren miehen siittiöitä Maisan sisään. Olin ekstaasissa. Tolkuttoman pitkältä tuntuneen ajan jälkeen tunsin, kuinka vielä yksi orgasmin kouristus ravisti minua. Sitten yksi elämäni pisimmistä ja vahvimmista orgasmeista oli ohi. Huohotin Maisa sylissäni, edelleen hänen sisässään.

Maisa sanoi hiljaisella, tummalla äänellään:
– Ollaan näin hetken aikaa, ihan hiljaa…

Maisa kääri toista hihaansa vähän ylemmäs ja vei kätensä omalle etumukselleen. En päässyt näkemään tarkasti mitä hän aikoi, mutta asia selvisi minulle melkein samantien. Hän aikoi hyväillä itselleen toisen orgasmin. Kynnet tökkäsivät taas kivespusseihini kun hän alkoi hieromaan klitoristaan. Kuului vaimea litinä ja Maisan lantio teki kiemurtelevia liikkeitä. Olin kuitenkin edelleen niin syvällä hänessä, etten kuitenkaan luiskahtanut ulos, vaikka kaluni oli jo puoliksi löysä.

Sitten Maisan tahti kiihtyi, hän alkoi taas ynisemään hiljaisella matalalla äänellään ja sain taas seurata aitiopaikalta kun aikuinen nainen saa orgasmin; Maisa heitti päänsä takakenoon ja hänen tuoksuvat hiuksensa valahtivat kasvoilleni. Lantio tärisi kuin horkassa samalla kun kypsän naisen vagina puristeli vaativasti elintäni.

Muutaman sekunnin kuluttua Maisa huokaisi syvään ja nousi sylistäni. Hän sanoi:
– Nyt nopsaan pesulle eikä hiiskuta tästä sitten kenellekään.

Maisa työnsi minut kylppäriin ja minulla heräsivät halut uudestaan, nähdessäni tuon naisen koko uhkeuden alastomana edessäni; raskaat, täyteläiset rinnat ja tummat, laajat nännipihat ja runsaan kolmion muotoisen karvoituksen. Katsoin Maisaa kysyvästi silmiin ja koetin kakistella ulos, josko olisi vielä jatkettu. Hänen orgasmiaan seuratessani haluni olivat arvatenkin heränneet uudelleen. Maisa kuitenkin sanoi tiukasti:
– Ei, tämäkin kerta oli jo liikaa.

Pesin alapääni haikeana ja muna kivikovana, mutta mikään ei auttanut. Kuivasin itseni, puin housut ylleni ja astuin eteisen puolelle. Kenkiä solmiessani Maisa tuli vielä ovelle luokseni ja pelkäsin saavani nyt jälkikäteen jonkinlaisen ripityksen. Hän kuitenkin hymyili minulle, silitti hellästi päätäni ja virkkoi:
– Aikamoinen poika, menehän nyt siitä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *