Irina Tundra on Suomen Seksikkäin 2017

Suomen Seksikkäin 2017 -tittelin on voittanut ansaitusti Irina Tundra. Nettiporno.net onnittelee Irinaa saavutksestaan, ja toivoo, että tätä kaunotarta nähdään eri medioissa tulevaisuudessakin runsaasti.

Voittaja ratkesi viiden finalistin välillä, jotka olivat stripparina ja glamour-mallina työskentelevä Irina Tundra, media-alaa opiskeleva Jenna Julia, Miss Bum Bum -titteliä havitteleva Julia Helin, leipuri-kondiittori Nina Boman sekä promootiotöiden parissa työskentelevä Noora Caroliina.

Voittajalle on maineen lisäksi myös luvassa plastiikkakirurgia Finestin tarjoamat silikonit, jotka Irina aikoo ottaa enemmän kuin mielellään.

– Ole haaveillut uusista silikoneista jo pitkään, ja olen myös niihin säästänyt. Aina on kuitenkin tullut jonkinlainen tilanne, että olen joutunut säästöni käyttämään. Aion hankkia isommat rinnat ja eri merkiltä, nyt teillä on jotain mitä odottaa, erittäin onnellinen Irina kertoo Seiskalle.

Tuorein Suomen Seksikkäin -kausi ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun Irina osallistui kilpailuun. Irina Tundra voitti vuonna 2015 Suomen Seksikkäin kisassa Somen seksikkäin -tittelin. Hän on lisäksi Miss Bomber 2013. Hän kertoo avoimesti olevansa ammatiltaan strippari.

– Ulkomaan keikat ovat olleet enemmän kokeilua, jossa yhdistän matkailun ja työn nähdäkseni maailmaa. Suomessa tienaan elantoni stripparina esiintymällä yksityistilaisuuksissa synttäreissä ja polttareissa. Sitten on ravintoloiden erotiikkailtoja sekä erotiikkamessuja. Juuri kävin Riikassa ja Oslossa erotiikkamessuilla esiintymässä, Irina Tundra kertoo Iltamakasiinille

– Esiinnyin viime vuoden toukokuussa. Oli mahtavaa, että he ottivat minut esiintymään sinne. Otin sen oppimisreissuna. Hinnat ovat melko samat asiakkaille eli noin 20 puntaa per biisi privaattiesityksestä. Pidempi aika maksaa tietenkin enemmän.

Paikka aukeaa kolmelta iltapäivällä ja on yleensä auki yöllä neljään saakka.

– Tein vain yövuoroja. Arkisin viikolla piti olla pitkä mekko ja viikonloppuisin alusasuissa. Lopussa aina ollaan topplessina esityksen loppupuolella.

Myös seksikpalveluita myyvä BB-Inka Tuominen osallistui Suomen Seksikkäin -kilpailuun vuonna 2010.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *